FAQ


Perusohjeet

Coneissa on paljon mukavaa tekemistä, näkemistä ja kokemista, paljon uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Kaiken tämän keskellä voi niin vanhalta conikonkarilta kuin ensikertalaiseltakin päästä perusasiat unohtumaan. Tässä siis muistutuksena ohjeita, joita noudattamalla conikokemus on mahdollisimman miellyttävä. 

  1. Ole kärsivällinen! Monet asiat muuttuvat, ohjelmaa peruuntuu, halutuimmat tavarat loppuvat myyntipöydiltä, saliin eivät kaikki halukkaat mahdukaan. Varaudu siihen, että tuhansien kävijöiden tilaisuudessa kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan. 
  2. Juo! Nestehukka on vaarallinen tila. Vesi on paras lääke. Mehut, limsat ja muut makeat juomat eivät ole yhtä tehokkaita janon sammuttajia. Tärkeintä on kuitenkin juoda säännöllisesti ja usein. Ja jos oma juomapullo tyhjenee, löytyy conialueelta vesipisteitä, joissa pullon voi täyttää. 
  3. Syö! Nälkäisenä pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suurilta, ja pahimmillaan nälkä aiheuttaa huonon olon. Sekä Sorsapuiston ruokakojuista että Tampere-talon omasta kahvilasta saa ostaa pientä purtavaa, ja lähistöltä löytyy useita ravintoloita. Lähin ruokakauppa löytyy Tullintorilta noin korttelin päästä conipaikasta. 
  4. Noudata ohjeita! Mikäli järjestäjä tai järjestyksenvalvoja pyytää siirtymään johonkin tai kieltää jotain, tottele välittömästi. Kaikelle on aina syynsä, eikä vastaan väittäminen muuta asiaa. Erityisesti kulkureittien, kuten käytävien ja portaiden tukkiminen, tai turha pyöriminen ohjelmatiloissa hankaloittaa muiden liikkumista ja tapahtuman yleistä sujuvuutta. 
  5.  Nuku hyvin! Varsinkin ennen tapahtumaa on hyvä nukkua hyvin, mutta riittävä lepo on tärkeää myös conin aikana, yövytpä sitten kotona, kaverin luona tai conin lattiamajoituksessa. Väsyneenä maailma on harmaampi, eivätkä mukavatkaan asiat tunnu yhtä kivoilta.

Aukioloajat

Tapahtumapaikka Tampere-talo on avoinna lauantaista klo 10 sunnuntaihin klo 18 (auki yön yli). Myyntipöytäsali on avoinna lauantaina klo 10–18 ja sunnuntaina klo 10–17. 

Tavaroiden säilytys

Tavaroita voi jättää maksuttomaan, vartioituun narikkaan. Pääsisäänkäynnillä sijaitsevan vaatenarikan lisäksi käytössä on ns. isotavaranarikka, joka löytyy Yliopiston päärakennuksesta heti Kalevantien toiselta puolen. Isotavaranarikkaan on hyvä jättää isommat propit sekä muut kookkaat varusteet. Isotavaranarikka on avoinna la 09 – su 00 ja su 09–19, normaalinarikka palvelee koko tapahtuman ajan.

Asejäljitelmät

Pukuun kuuluvat asejäljitelmät ovat sallittuja pienin rajoituksin. Kaikkien metallisten teräasejäljitelmien täytyy ehdottomasti olla teroittamattomia. Airsoft-aseiden ja muiden realististen tuliasejäljitelmien piiput on peitettävä punaisella teipillä, ja lippaiden on oltava tyhjiä. Asejäljitelmät on pidettävä huotrissaan ja koteloissaan asuun kiinnitettynä, kun niitä ei esitellä virallisella kuvauspisteellä tai cosplaykilpailussa. Näytä aseesi turvalle saapuessasi paikalle, jotta he voivat avustaa aseen oikeaoppisen turvateippaamisen kanssa. Jos jonkin asejäljitelmän tuominen epäilyttää, ota yhteys turva@tracon.fi!

Päihteet

Tracon on päihteetön tapahtuma. Järjestyksenvalvojilla on velvollisuus takavarikoida kielletyt aineet ja poistaa paikalta häiriköt. Tupakointi on sallittua vain ulkotiloissa kohtuullisen matkan päässä sisäänkäynneistä. Nämä ohjeet koskevat myös tapahtuman lattiamajoitusta! 

Häirintä

Kunnioita toisten conikävijöiden oikeutta viettää tapahtumaa rauhassa. Kaikenlainen luvaton koskettelu ja muu käytös, jonka toinen kävijä kokee häiritseväksi, on kielletty. Ilmoita ongelmatapauksista järjestyksenvalvojille. 

Vaatetus

Asu on vapaa, mutta pakollinen. Järjestyksenvalvojat puuttuvat tarvittaessa liian paljastaviin asuihin. 

Ensiapu

Ensiapupiste löytyy ensimmäisen kerroksen käytävältä. 

Rahannosto

Lähimmät Otto-automaatit sijaitsevat Kauppakeskus Tullintorilla sekä Yliopistonkadun ja Itsenäisyydenkadun risteyksessä. 

Pysäköinti

Tampere-talon pihassa ei ole kävijöille pysäköintimahdollisuutta. Suosittelemme auton jättöä lähistöltä löytyviin pysäköintitaloihin P-Tullintori, P-Tulli sekä P-Hämppi. 

Lattiamajoitus

Paikat lattiamajoitukseen on varattu ennakkoon. Lattiamajoitus sijaitsee Aleksanterin koululla (Hallituskatu 26) sekä Pyynikin koululla (Hämeenpuisto 34). Majoitukseen ilmoittaudutaan varaajan nimellä. Majoituspaikat ovat auki perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 20–10 sekä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 18–10.

Liput

Liput on ostettu tapahtumaan ennakkoon. Lippuja ei myydä ovella. Ovella vaihdetaan elektronisia lippuja rannekkeeseen perjantai-illan konsertista lähtien. Lippuasioissa auttaa liput@tracon.fi.

Kisaliput

Kaikki kisaliput jaetaan lipunmyyntiteltalta. Lipunmyyntiteltta sijaitsee pääsisäänkäynnin vieressä. Lauantaina klo 12 alkaen jaetaan lippuja seuraaviin: WCS-karsinta, paricosplaykilpailu, pukudesignkilpailu, AMV-kilpailu. Sunnuntaina klo 10 alkaen jaetaan lippuja seuraaviin: NCC-karsinta, esityskilpailu. 
Lippuja jaetaan neljää eri väriä: keltaista, vihreää, sinistä ja punaista. Nämä värit osoittavat, mistä ovesta niillä pääsee sisään, joten tarkista etukäteen, mistä ovesta omalla lipullasi pääsee - tämä tieto löytyy ainakin lipunmyyntiteltalta ja lisäksi Ison salin ovet on merkitty lipun värillä.

Puistoalueen ohjelma

Kaikki puistoalueella tapahtuvat ohjelmat ja miitit ovat ilmaisia, eikä niihin tarvitse tapahtumaranneketta!

Iltabileet

Traconin iltabileissä esiintyjinä ovat tänä vuonna YOHIO ja Machine Supremacy! Iltabileet pidetään Pakkahuoneella/Klubilla, ja niihin tarvitsee lipun. Lipun hinta on 10€ rannekkeen kanssa (myös työvoimalle tämä hinta) ja 20€ ilman ranneketta. Lisää voi lukea täältä.

Järjestäjät

Järjestäjät ja yhteystiedot löytyvät täältä. Conin aikana info auttaa Tampere-talon aulassa ja numerossa 044 781 5500.



 @Tracon_FI #Tracon

 /Tracon.fi  

 /TraconFI  

Minetti Jäätelö

Lenzishop

Genrewear